Joulu ja historian Jeesus

Tämänkin kirjoittajan lapsuudessa jouluaattoon kuului jouluevankeliumin, eli Luukkaan evankeliumin toisen luvun lukeminen. Ajattelinkin näin joulun kunniaksi tarjota hieman eksegeesiä jouluevankeliumista ja Jeesuksen syntymästä, ja sitä kautta ajatuksia Jeesuksen historiallisuudesta.

**

Se raamatunpätkä joka joulunvieton yhteydessä todennäköisimmin kuullaan on siis Luukkaan evankeliumista. Muistutan heti alkuun että minkään kanonisen evankeliumin kirjoittajaa ei todellisuudessa tunneta; evankeliumeihin on liitetty nykyiset nimet vasta niiden kirjoittamisen jälkeen. Oikeammin tulisi siis puhua Luukkaan mukaan nimetystä evankeliumista, mutta tästä uhkaa muutenkin tulla turhan pitkä teksti. Näin alkaa jouluevankeliumi vuoden 1992 raamatunkäännöksessä:

Jeesuksen syntymä

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

- Luuk. 2:1-7

Tarina lienee tuttu, ja vaikuttaa päällisin puolin historiallisesti uskottavalta ja ajoitettavalta. Tähän kuitenkin liittyy huomattavia ongelmia. Aloitetaan Quiriniuksen väestönlaskennalla.

Syyrian provinssi on liitetty Rooman valtakuntaan vuonna 64 eaa. kolmannen Mithridateen sodan jälkeen, jossa Rooma vihdoin kukisti Conan barbaarin historiallisen esikuvan, kuningas Mithridates VI Eupator Dionysuksen tai tuttavallisemmin Mithridates Suuren. Hänen isänsä, kuningas Mithridates V, otettiin päiviltä, ja nuori kruununperijä pelkäsi henkensä puolesta koska hänen sijaishallitsijana toimiva äitinsä tiettävästi suosi nuorempaa poikaansa. Tuleva Mithridates Suuri pakeni tarinan mukaan Vähän-Armenian vuoristoon ja eli erämaassa seitsemän vuotta, kovettaen itseään tulevaa kuninkuuttaan varten ja nauttien pieniä annoksia myrkkyä rakentaakseen vastustuskykyään. Joutuiko hän jossain vaiheessa Thulsa Doomin soturien vangiksi ja työntämään hemmetinmoista pyörää, sitä tarina ei kerro.

Mithridateesta tuli lopulta Pontuksen kuningas, mutta Rooman tasavalta löi hänet ja kolmen sodan jälkeen valloitti Pontuksen. Mithridates pakeni Panticapaeumiin, nykyiseen Kertšiin, jossa hän teki itsemurhan paikallisen väestön käännyttyä häntä vastaan.

Kolmannen Mithridateen sodan jälkimainingeissa Mithridateen voittanut prokonsuli Pompeius, myös tietenkin liikanimeltään Suuri, liitti Syyrian Rooman valtakuntaan ja ryösti vuonna 63 Jerusalemin. Tämän sotaretken tuloksena Juudeaa ei liitetty suoraan Roomaan vaan ajan tavan mukaisesti siitä tehtiin Rooman alainen kuningaskunta, jonka päämieheksi nostettiin Herodes - arvaatte jo - Suuri. Herodes kuoli noin 4 eaa. ja hänen kuningaskuntansa jaettiin kolmeen osaan Juudean tetrarkiaksi. Herodeksen poika, Raamatustakin tuttu Herodes Antipas, hallitsi yhtenä tetrarkkina Galileaa ja Pereaa. Vuonna 6 jaa. Juudean tetrarkki, myös Herodeksen poika Herodes (...) syrjäytettiin epäpätevänä ja hänen tetrarkiastaan muodostettiin Juudean provinssi.

Juutalainen historioitsija Josephus kertoo että vuonna 6 tai 7 jaa. senaattori Quiriniuksesta tuli Syyrian legaatti, ja hänen apulaisestaan Coponiuksesta tuli Juudean prefekti. Näiden käskettiin toimittaa Syyriassa ja Juudeassa väestönlaskenta. Tämä väestönlaskenta ei kuitenkaan sovi jouluevankeliumin kertomukseen lainkaan.

Kuten muutkin roomalaiset väestönlaskennat, Quiriniuksen väestönlaskennassa laskettiin Rooman kansalaisia, ei koko Rooman ja sen alusmaiden väestöä. Joosef ei tiettävästi ollut Rooman kansalainen; evankeliumien Jeesus ei voinut olla, sillä Rooman kansalaista ei voinut lain mukaan ristiinnaulita. Roomalaisissa väestönlaskennoissa ei myöskään koskaan tiedetä kansalaisia velvoitetun palaamaan sukunsa kaupunkiin, kuten evankelista väittää Joosefin joutuneen palaamaan Jerusalemiin. Lisäksi Joosef nimenomaan asui Galilean tetrarkiassa, joka ei kuulunut Syyrian eikä Juudean provinssiin.

Luukkaan evankeliumi siis väittää että Galilean tetrarkiassa asunut Joosef on nimenomaan matkustanut omasta kuningaskunnastaan Juudean provinssiin osallistumaan väestönlaskentaan johon hänen ei tarvitse osallistua, verollepantavaksi hallitsijalle jolle hän ei ollut verovelvollinen. Evankelista ei ole ilmeisesti lainkaan ymmärtänyt väestönlaskentaa johon hän viittaa, tai tuntenut Juudean ja Galilean olosuhteita Jeesuksen väitettynä elinaikana. Luukkaan evankeliumin kertomusta Jeesuksen syntymästä ei voi näistä syistä mitenkään pitää historiallisesti uskottavana.

**

Evankeliumeista vanhin, Markuksen mukaan nimetty, ei kerro Jeesuksen syntymästä mitään, eikä liioin Johanneksenkaan evankeliumi. Sen sijaan Matteuksen evankeliumissa kerrotaan idän tietäjistä, jotka seurasivat tähteä Jerusalemiin, kohtasivat kuningas Herodeksen ja löysivät Jeesus-lapsen Betlehemistä. Evankelistan kertomuksen mukaan Herodes pelästyy kertomusta tulevasta juutalaisten kuninkaasta ja murhauttaa kaikki Betlehemissä syntyneet lapset. Betlehemin lastenmurhasta on tehty useita maalauksia, joista alla Nicolas Poussinin:

Näin evankeliumissa:

Betlehemin lastenmurha

Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:

- Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.

- Matt. 2:16-18

Jos evankeliumeja haluaa pitää jonkinlaisina historiallisina dokumentteina ajaudutaan myös Matteuksen kanssa suuriin vaikeuksiin. Ensinnäkin Matteus ajoittaa Jeesuksen syntymän Herodeksen aikaan, ja aiemmin tuli jo todettua että Herodes kuoli vuonna 4 eaa. Matteuksen evankeliumin kertomus on siis suorassa ristiriidassa Luukkaan kanssa, jonka mukaan Jeesus on syntynyt vuosina 6-7 jaa. Sivumennen sanoen, jo tämä syntymäaikojen ristiriita on tarpeeksi hyvä syy olla puhumatta vuosista ennen ja jälkeen Kristuksen; on täysin absurdia sanoa että Jeesus on syntynyt joko neljä vuotta ennen syntymäänsä tai 6-7 vuotta syntymänsä jälkeen. Tapahtuma josta yhä laskemme vuosia on ajoitettu väärin: ajanlaskumme ei ala Jeesuksen syntymästä vaan se alkaa itsestään, eli ajanlaskumme alusta. Vähintään tästä syystä on yksinkertaisesti täsmällistä puhua vuosiluvuista eaa ja jaa.

Myös Betlehemin lastenmurhaa on erittäin vaikea uskoa historialliseksi tapahtumaksi. Toki elo oli kaikin puolin raaempaa kuin nykyisin siihen aikaan, mutta ei edes 2000 vuotta sitten ollut aivan tavallista murhauttaa kylällinen lapsia epämääräisen profetian vuoksi. Mikään muu lähde kuin Matteuksen evankeliumi ei myöskään mainitse lastenmurhaa, edes muut evankeliumit. Erityisen raskauttavaa on että aiemmin mainittu historioitsija Josephus kirjoittaa erityisen vahvasti ja vihamielisesti nimenomaan Herodes Suuresta, muttei kertomuksissaan Herodeksen hirmutöistä lainkaan mainitse Betlehemin lasten murhaa. Luulisi sellaisen tapahtuman olleen otollista Herodeksen vastaista propagandaa - siis jos se todella tapahtui. On vaikea uskoa ettei tällainen tapaus olisi jättänyt mitään jälkiä historiaan Matteuksen evankeliumin lisäksi.

Samoin Jeesuksen perheen pako Egyptiin on vaikea sovittaa yhteen Luukkaan evankeliumin kanssa. Matteuksen mukaan Joosef pakenee perheineen Egyptiin heti tietäjien lähdettyä (Matt. 2:13-14), kun taas Luukkaan mukaan Jeesus vietiin kahdeksan päivän ikäisenä Jerusalemiin ympärileikattavaksi (Luuk. 2:21-22). Oliko vastasyntynyt Jeesus siis matkalla Egyptiin vai Jerusalemin temppelissä? Matteuksen evankeliumi ei kerro kuinka kauan Joosef, Jeesus ja Maria viettivät Egyptissä; Luukkaan evankeliumin mukaan he taas palasivat Galileaan (Luuk. 2:39) ja kävivät sieltä joka vuosi Jerusalemissa pääsiäisjuhlassa (Luuk. 2:41). Melkoisen lyhyt reissu Egyptiin siis oli kyseessä, ja vieläpä sellainen josta muut evankelistat eivät tiedä mitään.

**

Evankeliumien kertomukset Jeesuksen lapsuudesta ovat siis ongelmallisia kahdesta syystä: ne eivät ole yhteensovitettavissa toistensa eikä historian tapahtumien kanssa. Nykyisen käsityksen mukaan Markuksen evankeliumi on kanonisista evankeliumeista vanhin, ja Matteuksen ja Luukkaan nimiin pannut evankeliumit perustuvat siihen ja tuntemattomaksi jääneeseen Q-lähteeseen. Onkin merkittävää ettei Jeesuksen lapsuudesta ole mitään tietoa Markuksen evankeliumissa, kun taas myöhemmissä synoptisissa evankeliumeissa on hyvinkin yksityiskohtaisia kertomuksia. Kun mitään evankeliumeista ei ole kirjoitettu Jeesuksen elinikänä vaan optimistisimpienkin arvioiden mukaan vasta vuosikymmeniä tämän kuoleman jälkeen, niin lapsuuskertomuksiin on hyvä syy suhtautua skeptisesti. Historiatieteen parissa katsotaan yleisesti että jos myöhempiin kertomuksiin alkaa ilmestyä hyvin tarkkoja ja yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista joita aiemmissa kirjoituksissa on käsitelty vain ylimalkaisesti tai ei lainkaan, on syytä epäillä myöhempien tietojen olevan keksittyjä.

Yleisemmin on hyödyllistä kysyä mitä keskenään ristiriitaiset ja epähistorialliset lapsuuskertomukset kertovat meille evankeliumeista sekä niiden kirjoittajista ja yleisöstä. Jos Matteuksen evankeliumin toiseen lukuun tutustuu kokonaisuutena, näkee Matteuksen vetoavan useisiin eri vanhan testamentin profetioihin ylläolevassa lainauksessa mainitun Jeremian lisäksi. Yksinkertaisin selitys kertomukselle lastenmurhasta sekä paosta Egyptiin on teologinen: Matteus on pyrkinyt luomaan kertomuksen Jeesuksen lapsuudesta jonka hän katsoo sopivan valitsemiinsa vanhan testamentin ennustuksiin. Luukkaalla on ollut omat motiivinsa valita Quiriniuksen väestönlaskenta kertomuksensa historialliseksi ankkuriksi; se lienee ollut hyvin tunnettu tapaus joka on auttanut lukijaa ajoittamaan tapahtumat ja antamaan niille ainakin pinnallisesti uskottavan vaikutelman.

Omasta mielestäni kiinnostavin kysymys on se mitä evankeliumien epähistorialliset kertomukset kertovat meille aikansa historiakäsityksestä ja käsityksestä evankeliumien suhteesta historiaan. Uuden testamentin kaanon on vakiintunut vasta 300-luvulla, mutta tiettävästi siihen ovat päätyneet kolme synoptista evankeliumia sekä Johanneksen evankeliumi koska ne olivat kristittyjen suosiossa (kaanonista puhuttaessa pyydän mitä hartaimmin mahdollisia lukijoitani unohtamaan täydellisesti kaikki sellaiset käsitykset UT:n kaanonin muodostumisesta jotka ovat peräisin kioskikirjallisuudesta). Jos todetaan että sekä Luukaan kertomus väestönlaskennasta että Matteuksen kertomus lastenmurhasta ovat epähistoriallisia, niin silloin toteamme että ensimmäisen vuosisadan evankelistat ovat kirjoittaneet tekstejä jotka ovat sisältäneet selvästi epähistoriallista ainesta, ja alkukristityt ovat hyväksyneet tällaiset tekstit - jotka ovat vielä kaiken lisäksi selvästi keskenään ristiriitaisia - käyttöönsä. Tästä syystä ei nähdäkseni myöskään voida lähteä sellaisesta ajatuksesta että kanoniset kirjoitukset sisältäisivät jotenkin oletusarvoisesti historiallisempaa materiaalia kuin apokryfiset, koska valintakriteerit ovat näyttäneet liittyneen tekstien käytön yleisyyteen ja teologiaan, ei niiden totuudenmukaisuuteen.

Nähdäkseni on kaksi vaihtoehtoista selitystä. Joko evankelistat ja heidän yleisönsä eivät olleet sellaisessa elävässä historiallisessa yhteydessä Jeesuksen aikaan että he olisivat tunnistaneet epähistoriallisen aineksen, tai se ei häirinnyt heitä, koska heille evankeliumien tarkoitus ei ollut välittää historiallisesti totuudenmukaista tietoa. Ensimmäisen vaihtoehdon arvioiminen on hyvin hankalaa, koska ensimmäisen ja toisen vuosisadan ajan kristittyjen historiakäsityksestä ei ainakaan allekirjoittanut osaa sanoa yhtään mitään; osanneeko kukaan. Omasta mielestäni evankeliumeja on helpointa ymmärtää nimenomaan teologisina kirjoituksina seurakunnille, ei historiallisina kertomuksina siitä miten asiat todella tapahtuivat. Jos halutaan fundamentalistien ja joidenkin muidenkin tapaan inttää evankeliumien olevan tositapahtumiin perustuvia historiallisia dokumentteja joudutaan vakaviin ongelmiin niiden epähistoriallisuuden ja ristiriitaisuuden kanssa. Oma näkemykseni on että suhtautui evankeliumeihin ja niiden aiheeseen miten tahansa ei niitä voi väittää historiallisiksi todisteiksi oikeastaan mistään muusta kuin itsestään: evankeliumit todistavat että joskus ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla on pidetty mielekkäänä kirjoittaa Jeesus-nimisestä hahmosta ja laittaa hänen nimiinsä erilaisia sanoja ja tekoja.

**

Onko koko Jeesusta ylipäänsä ollut olemassa? Tähän kysymykseen on itsessään jo hankala vastata, kuten mihin tahansa kysymykseen kaukaisen historian henkilöiden todellisuudesta. Jeesuksesta on hyvin niukasti minkäänlaista kristillisen tradition ulkopuolista lähdeaineistoa, ja suurinta osaa näistäkin lähteistä on myöhempien kristittyjen toimesta selvästi peukaloitu. Mitään arkeologista näyttöä Jeesuksen olemassaolosta ei ole, eikä mitään hänen itsensä laatimia kirjoituksia tunneta. Toki tiedämme että kristinusko on syntynyt joskus ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana, ja kristityt ovat uskoneet Jeesuksen eläneen. Kristittyjen Jeesus-traditioissa ei kuitenkaan ole varsinaisesti kysymys Jeesuksesta historiallisena henkilönä vaan Jeesuksesta teologisena toimijana, jolloin historiallinen tarkkuus on selvästi toissijaista.

Jeesus on sinänsä hyvin samanlainen hahmo kuin Sokrates: molemmat tunnetaan vain myöhemmistä kirjoituksista joissa heillä on selvästi välineellinen rooli. Sokrates esiintyy vain oppilaidensa Platonin ja Ksenofonin teksteissä sekä Aristofaneen komediassa Pilvet; ensimmäisessä kahdessa Sokrates on opillinen auktoriteetti ja jälkimmäisessä hän edustaa filosofeja - etenkin sofisteja - yleensä pilkan kohteena. En ole suoraan sanoen koskaan nähnyt hyviä perusteluja olettaa että esimerkiksi Platonin dialogien Sokrates sanoisi mitään muuta kuin sitä mitä Platon katsoo että hänen olisi tullut sanoa. Antiikissa ja myöhemmin keskiajalla oli tavallista kirjata henkilöiden puheita muistiin sellaisessa muodossa kun kirjoittaja katsoi että kyseisen henkilön olisi asiansa tullut ilmaista; ajatus historiallisesta luotettavuudesta ja uskollisuudesta lähteille on reippaasti yli tuhat vuotta myöhempi ajatus. Samoin evankeliumien Jeesus on epäilemättä laitettu sanomaan ja tekemään sellaisia asioita joita evankelistat ja heidän yleisönsä halusivat uskoa Jeesuksen sanoneen ja tehneen. Tällainen kristologiahan jatkuu tänäkin päivänä: jokainen kristitty näkee Jeesuksen sellaisena kuin hän itse haluaa. Aineiston ollessa ristiriitaista valintoja on pakko tehdä; evankeliumeihin ei ole mahdollista uskoa kirjaimellisesti hylkäämättä kokonaan johdonmukaisuutta ja logiikkaa.

Toki Jeesus on saattanut elää, eli hän saattaa olla historiallinen henkilö. Me vuonna 2012 joulua viettävät ihmiset emme vaan voi mitenkään saada tietää oliko hän todellinen ihminen vai ei. Samoin meidän on täysin mahdotonta tunkeutua lähteiden takana olevaan kadonneeseen menneisyyteen ja tehdä johtopäätöksiä siitä kuka Jeesus todella oli, mitä hän teki tai mitä sanoi.

Tämä olisi syytä muistaa, sillä Jeesuksen historiallisuudesta keskusteltaessa harrastetaan usein niin löperöä argumentointia. Oletetaan että onhan nyt joku historiallinen henkilö ollut Jeesus-kultin taustalla. Näin toki voidaan olettaa. Sen jälkeen oletetaan että kyllähän evankeliumien kertomukset hänen elämästään varmaankin joiltakin osin pitävät paikkansa. Tämä on tyystin perusteetonta ja epärehellistä. On huomautettu että jos tällainen lähestyminen otettaisiin yleiseen käyttöön, jokseenkin kaikkien mytologioiden henkilöt muuttuisivat todellisiksi ihmisiksi jotka ovat toimineet suurin piirtein myyttisten esikuviensa tavoin. Jos hyväksymme sellaisen järkeilyn jota evankeliumien Jeesuksen historiallisuuden puolustamiseksi käytetään, on meidän myös todettava että esimerkiksi Herakles oli epäilemättä todellinen henkilö joka teki merkittäviä urotöitä kaukaisessa menneisyydessä. Ei voida ajatella niin että jos on olemassa johonkin historialle muuten tuntemattomaan henkilöön liittyvää mytologiaa, niin se todistaa tämän henkilön olleen todellinen ja mytologian olleen pääpiirteittäin totta. Eihän se todista mitään; näin vain oletetaan vailla perusteita.

Yleensäkin koko Raamatun historiallisuuteen suhtaudutaan läntisessä maailmassa tavalla jota ei suostuta lainkaan soveltamaan muihin myyttisiin tai uskonnollisiin kertomuksiin. Vai missä viipyvät vaatimukset siitä, että Odinin ja Torin on ehdottomasti täytynyt olla historiallisia henkilöitä, joista ensimmäisellä oli keihäs sekä puuttuva silmä, ja toisella vasara ja vuohien vetämät vaunut? Ei ole mitenkään hyväksyttävää käyttää täysin eri kriteerejä kertomusten historiallisuuden arviointiin yhden uskonnon kohdalla ja hylätä kaikki muut a priori epähistoriallisina. Jos otamme sellaisen maailmankuvan jossa mytologiset tekstit ovat totta ellei niitä pystytä tyhjentävästi osoittamaan vääriksi, olemme hylänneet ei vain tieteen vaan myös terveen järjen.

Tulisi ymmärtää ettei täydellistä varmuutta kaukaisen historian henkilöiden olemassaolosta, henkilöhistoriasta tai aatteista puhumattakaan, voida koskaan saada. Olen maininnut tässä tekstissä useita historian henkilöitä joiden olemassaoloa voi lähtökohtaisesti pitää paljon uskottavampina kuin Jeesuksen: kuningas Mithridates, Pompeius Magnus, Syyrian legaatti Quirinius, kuninkaat Herodekset ja niin edelleen. Kuitenkin jos joku lähtee rakentamaan maailmankatsomusta sen pohjalle, että joku näistä henkilöistä on ehdottomasti ollut todellinen ja kannattanut jonkinlaista filosofiaa, jonka uskottavuutta perustellaan hänen historiallisuudellaan, esitän sitä kohtaan samat vastalauseet kun tässä jeesususkoa kohtaan.

Koulujen joulujuhlien problematiikka, johon en tässä sen syvemmin mene mutta josta olen joutunut aiemmin täällä taittamaan peistä, liittyy osin myös kysymykseen Jeesus-perinteiden historiallisuudesta. Jos koulun tarkoitus on opettaa kriittistä ajattelua sitoutumatta mihinkään uskontokuntaan, niin joulun esittäminen Jeesuksen syntymäjuhlana ja perinteisen kristillisen joulukertomuksen esittäminen kritiikittä on täydellisessä ristiriidassa tämän periaatteen kanssa. Joulu on muutenkin vanha germaaninen juhla, kuten jokainen suomalainen voi joulukuusesta todeta, eikä ajatus Jeesuksen syntymän ajoittamisesta jouluksi ole joulukuusta tai -pukkia enempää Raamatusta peräisin. Se on vuosisatoja myöhempää kirkkopolitiikkaa, jolla ollaan kaapattu roomalainen Sol Invictus -juhla kristilliseksi juhlapyhäksi.

**

Jos Jeesukseen halutaan uskoa teologisena hahmona, niin sellainen usko on uskonnonvapauden piirissä eikä siihen varsinaisesti ole huomautettavaa. Olisi kuitenkin tunnustettava että kaikki Jeesuksesta kertova aineisto on totuusarvoltaan parhaimmillaan kyseenalaista, ja sisäisestikin erittäin ristiriitaista. Mitään "todellista Jeesusta" ei ole mahdollista tavoittaa aineiston läpi; voidaan vain muodostaa erilaisia jeesuskäsityksiä ja arvioida kuinka hyvin ne sopivat aineistoon sekä yleiseen historiaan. Jokainen jeesuskäsitys tulee olemaan jollakin tavalla erilainen. Kärjistämättä liikaa voidaan nähdäkseni sanoa että jokainen ihminen uskoo tai on uskomatta eri Jeesukseen. Kuuluisa amerikkalainen ajoneuvon puskuritarra "What Would Jesus Do?" on kysymyksenä mieletön. Sen tulisi kuulua "What Would Your Jesus Do?" Se onko tämäkään kysymys mielekäs kysyä riippuu tietenkin siitä onko Jeesuksella mitään auktoriteettiasemaa vastaajalle. Ennen kaikkea tulisi kuitenkin tiedostaa etteivät kenenkään kahden ihmisen henkilökohtaiset kristologiat voi olla täysin yhteensovitettavissa. Kaksi tai useampi ihmistä voi huutaa pää punaisena siitä mitä Jeesus tekisi tai ei tekisi, eikä mitään tulosta voi syntyä koska puhe on eri henkilöistä. Kirjoittelin Jeesus-projektioista jo aiemminkin.

Tämän pienen eksegeettisen lukuhetken jälkeen toivotan kaikille mahdollisille lukijoilleni iloista voittamattoman auringon juhlapäivää. Uskoisin että jokaiselle suomalaiselle on selvää miksi vuoden pimeimpänä aikana ollaan haluttu pistää takkaan kunnon tulet ja syödä niin paljon kuin jaksetaan ellei vähän enemmänkin. Jos joku haluaa tähän vanhaan suomalaiseen juhlapyhään, joka on onneksi meillä säilyttänyt germaanisen nimensä, yhdistää Jeesuksen syntymäjuhlan, niin se on toki hänen oikeutensa. Sellainen puhe, jossa joulu yritetään omia nimenomaan kristilliseksi juhlaksi Jeesuksen syntymän kunniaksi, on kuitenkin perusteetonta niin raamatullisesta kuin historiallisestakin näkökulmasta. Joulu, kuten Jeesuskin, tarkoittaa meille jokaiselle eri asioita. Vapaassa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa meillä ei ole vain omaa henkilökohtaista Jeesustamme vaan meillä on jokaisella myös oma joulu. Toisille se voi olla vuoden kohokohta; toisille vain epäkäytännöllinen arkipäivä jolloin joukkoliikenne kieltäytyy käsittämättömällä tavalla toimimasta normaalisti ja kaupatkin ovat kiinni. Täällä on meille kaikille tilaa.

Hyvää joulua!